Mikä on sukupuoli?
Seksologina vastaisin, että sukupuolta määrittävät psyykkiset, sosiaaliset, juridiset, biologiset ja tunne-kokemukset. Biologinen sukupuoli, tai toisin sanottu syntymässä oeltettu sukupuoli, on anatominen tilanne, joka voi hejastaa tai olla hejastamatta henkilökohtaista psyykkistä kesitettä omasta sukupuolesta. Jokaisella on oma suhde sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Tämä intiimi käsite seukupuolesta on sukupuolen identiteetti. Koska henkilökohtaiset kokemukset ja tunteet itsestään on mahdotonta verrata täsmällään muihin, periaattessa jokaisen käsite sukupuolesta on henkilökohtainen ja ainutlatuinen. Kokemuksia ja käsitteitä voi verrata metta ei voi yleistää.
Juuri koska sukupuoli koostuu niin monista variantteista oman sukupuolen sekä muiden binäärisyydestä poikkeavien sukupuolten havaitsemista ja sanoittamista voi olla hankala prosessi.
Keskityn tässä oman sukupuolen identiteetin löytämiseen ja sanoittamiseen sekä cis-ihmisten muunsukupuolisuuden käsitykseen ja sen sanoiksi pukemisen vaikeuksiin.
Monille oman sukupuolen identiteetin muodostuminen ja varsinkin sen määritteleminen kietoutuu oman seksuaali-identiteetin kehitykseen. Suomalainen sana muunsukupuolinen kuvaa parhaiten sukupuolen identiteetin käsityksen, joka poikkea kahtiajaosta maskuliini-feminiini. Yhä enemmän ihmiset vastustavat (perustellusti) määritelmiä, jotka sisältävät, tavalla tai toisella, binääri-jaon. Silti meidän aivot on totuttu ajattelemaan yhteiskuntaa binäärisesti, sillä kahtiajakoinen käsite yhteiskunnasta on tarjottu meille pienistä asti ainoana vaihtoehtona.
Suurelle osalle pienistä lapsista, biologinen sukupuoli ei ole relevantti, silti yhteiskunnan raamit pakottavat lapset muodostamaan oman identiteettinsä vertauksen kautta, vaikka lapsi itse ei tunnistaisi itseään maskuliini-feminiini narratiivissa. Kasvaessaan, sukupuoli-identiteetin kehitys liittyy seksuaali-identiteetin kehitykseen ja sen määrittelyn edellyttää kahtiajakoinen sukupuoli-identiteetti, joka ei sovi välttämättä jokaiselle lapselle. Tuloksena teiniikäisellä lapsella ei ole kielellisiä työkaluja luonnehtia sukupuolta, joka ei mahdu kahtiajakoon. Tämä nuori ei siten osa kuvailla identiteetinsä binääriyden ulkopuolella ja tämä asia nousee esiin voimakkaammin seksuaali-identiteettinsä määritellessään.
Mikäli ei ole termiä, jolla määritellä oman sukupuolen, sellainen sukupuoli ei ole olemassa ja seurauksena on mahdotonta edes luonnehtia omaa seksuaalista identiteettiä, sillä yleisesti sitä määritellään nojaamalla kahtiajakoiseen sukupuolen määrittelyyn.
Kuten kirjoitin toisessa artikkelissani, murrosiässä henkilö etsii malleja, joihin samaistua. Kahtiajakoinen sukupuolen fiktiivinen narratiivi ahtaa nuoren henkilön tiukkoihin raameihin, joissa on pakko muodostaa sukupuolen identiteetti vastakohtaisten vaihtoehtojen kautta ja poikkeus tästä normista syrjäyttää ihmisen yhteiskunnan nurkkaan epätietoisuuden ja turvattomaan tilaan.
Erilaiset identiteetit täytyy hyväksyä ja nimittää, sillä mikäli asialle ei anneta nimeä tämä asia ei käytännössä ole olemassa. On hyvin ymmärrettävä, että ihminen voi kokea häpeää eikä uskalla kysyä toiselta avoimesti miten haluaisi tulla kutsutuksi, silti kannattaisi rohkaistaa ihmisiä kysymään. Olla puhumatta, jättää asian huomaamatta nurkkaan on suurin este binäärisyydestä poikkevien identiteetin esiin tulemiseen ja tunnustamiseen yhteisessä tietoisuudessa.
Tietoisuus sanojen valinnasta ja sanojen lunastaminen takaisin voivat vapauttaa muunsukupuolisuus varjosta ja auttaa rakentamaan vaihtoehtoiset narratiivit binäärisyyteen.
Myös siinä tapauksessa, jossa ihmisellä olisi ”pysyvä” ja ”tarkka” käsite sukupuolen identiteetinsä, sukupuolen psyykkinen ja fyysinen tasapaino ei välttämättä tunnu “täydelliseltä”. Usein ihmisten on vaikea korreloida ne psyykkiset ominaisuudet, jotka eivät hejastaa omaa anatatomista sukupuolta. Tässäkin yhteydessä tulee taas esiin ajattelun virhe binääri-määritelmä=tasapaino. Binäärisyys edellytyksenä psyykkiseen tasapainoon aiheuttaa monille vakavia paineita, erityisesti murrosiässä kun identiteetimme ja aivomme ovat vielä muotoutumassa, jotka voivat vielä vaivaa aikuisenakin, jollain tasolla.
Sukupuolen identiteetin on monipuolinen käsite ja oma sukupuoli harvoin sijoittuu kahtiajakoisen spektrumin puolella tai toisella vaan se liikkuu useammin navasta toiseen.
Olen sitä mieltä, ettei kannattaisi asettaa spektrumin “navat” vastakkain vaan katsoa sukupuolen identiteettiä lähinnä hajanaisena ja monimuotoisena universumia, joka koostu eri komponentteista. Lisäksi olisi tärkeä muistuttaa nuorille, että maskuliiniset tai feminiiniset piirteet/sävyt/asenteet eivät yksin määrä ihmisten sukupuolen identiteettiä.