Ihmisinä meidän keino olla vuorovaikutuksessa ja siten toteuttaa itseämme suhteessa muihin on verbalisointi. Kuten Carpelan kirjoitti: “Du lever i språket som fostret i modervattnet. Du dör när språket dör.” Stigmatisoiva ja syrjäyttävä kieli rajoittaa ihmisten vapautta toteuttaa itseään täysin. Myös sanojen puute tai väärinkäyttö voivat riistää ihmisiltä perusoikeuksia. Meidän olisi hyvä pitää mielessä, että sanojen voima on suurempi kuin luulemme, sillä sanat ovat vallan toteuttamisen väline. Sanoilla tai sanojen puutteella on mahdollista vaikuttaa ihmisten ajattelutapoihin ja siten ihmisten elämään. 

Sukupuolen määrittely ja sen käsittäminen kahtiajakoisena narratiivina perustuu yhä biologis-anatomisiin piirteisiin. Anatomiaan nojautuu yhteiskuntamme visio maailmasta, joka jakautuu maskuliinisuuteen ja feminiinisyyteen vaikka luonto itse on osoittanut tämän olettamuksen osittain vääräksi luomalla intersukupuoliset ihmiset. Tätä kahtiajakoa pidetään muuttamattomana edellytyksenä elämään (juuri oletetun luonnollisuuteensa vuoksi). Ihmiskunta kokee vieläkin tätä kahtiajakoa luonnollisena ja siksi sitä ei kyseenalaisteta.

Koska seksi ja seksuaalisuus kuuluvat luontoon, niitä pidetään luonteeltaan muuttamattomina käsitteinä, joiden ympäri yhteiskuntamme on rakentanut sosiokulttuuriset viitekehykset tietynlaisista sukupuolen ja seksuaalisuuden normatiivisuudesta, joka perustuu oletettuun eroon maskuliinisuuden ja feminiinisyyden välissä. Judith Butlerin (2011) mukaan tämä normatiivinen käsite muodostuu arkkityypeistä seksuaalisuudesta, maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä. Butler pitää tätä normatiivista käsitettä sukupuolesta -jossa seksin, seksuaalisuuden ja sukupuolen käsitteet sekoittuvat vaarallisesti-  “a cultural fiction” eli kulttuurisena kuvitelmana. Tätä kuvitelmaa vahvistavat viralliset käytännöt ja massamedian arkkityyppiset representaatiot sukupuolesta. Butler huomauttaa, että näihin pinnallisiin ja arkkityyppisiin representaatioihin perustuvat normatiiviset identiteetit rajoittavat ja vahingoittavat henkilön vapauttaa rakentaa yksilöllistä minäkuvaa ja aiheuttavat erilaisuuden stigmatisaation. (Butler:2011; Afiah Vijlbrief, Sawitri Saharso & Hallen Ghorashi:2019).

Mitä muunsukupuolisuus tarkoittaa, mikä muunsukupuolinen on?

Muunsukupuolinen tai transgender on henkilö, joka kokee, että kumpikaan binäärisukupuolista ”nainen” tai ”mies” ei ole hänen sukupuoltaan kuvaava termi. Osa muunsukupuolisista kokee olevansa jotain miehen ja naisen välillä, osa taas kokee olevansa jotain täysin muuta. Joku voi myös kokea, ettei hänellä ole sukupuolta. Osa muunsukupuolisista tarvitsee samoja korjaushoitoja, kuin transsukupuoliset. (Määrite peräisin Trasek ry sivustosta )

Edellä on selvä selitys käsitteestä, silti arjessa muunsukupuolinen identiteetti vielä herättää epäilystä. Monille binäärisukupuolisille ihmisille on vielä vaikea hyväksyä, että on mahdollista identifioitua johonkin muuhun kuin miehen tai naisen identiteettiin. On vaikea päästä tiukoista raameista irti ja hyväksyä muita identiteetin vaihtoehtoja, jotka sijoittuvat perinteisen kahtiajaon ulkopuolelle. Tästä seuraa, että arjen kielessä ei oteta vakavasti huomioon minkäläistä terminologiaa voittaisiin ottaa käyttöön kohdatessaan muunsukupuolisen ihmisen.

Muunsukupuolisiksi identifioutuvat ihmiset ovat isommassa syrjinnän (ja fyysisen väkivallan) vaarassa kuin muut satenkaari henkilöt, jotka silti identifioutuvat hegemoniseen sukupuolen kahtiajakoon. Muunsukupuolinen identiteetti on minoriteetti minoriteettien keskuudessa. Butler (2004) ehdottaa, että edellä mainittua normatiivisuutta voisi taistella purkamalla (dekonstruktoimalla) ahdasrajaisia sukupuolen arkityyppejä ja siirtymällä  muuttuvampaan (fluid) sukupuolen käsitteeseen. Tämän päämäärään voisi saavuttaa tuottamalla toimivat vaihtoehtoiset narratiivit, jotka purkavat normatiivisuutta lähtemällä kielellisistä merkityksistä (Barret 2014).

Sanojen valinta paljastaa ihmisten suhtautumisen muunsukupuolisuuteen sekä heidän tietoisuuden muunsukupuolisuuden olemassaolosta ja olosuhteista tässä kahtiajakoisessa yhteiskunnassa.

Mikäli ei ole termiä, jolla määritellä oman sukupuolen, de facto sellainen sukupuoli ei ole olemassa ja seurauksena on mahdotonta edes luonnehtia omaa seksuaalista identiteettiä, sillä yleisesti sitä määritellään nojaamalla kahtiajakoiseen sukupuolen määrittelyyn.

Murrosiässä henkilö etsii malleja, joihin samaistua ja yleensä tuntee kovankin paineen kuulua johonkin ryhmään. Tietojen riittämättömyys ja siitä johtuva tietoisuuden puute, varsinkin murrosiässä, kasvattavat syrjinnän riskiä. Kahtiajakoinen sukupuolen fiktiivinen narratiivi ahtaa nuoren henkilön tiukkoihin raameihin, joissa on pakko muodostaa sukupuolen identiteetti vastakohtaisten vaihtoehtojen kautta ja poikkeus tästä normista syrjäyttää ihmisen yhteiskunnan nurkkaan epätietoisuuden ja turvattomaan tilaan. Tietojen puutteessa sukupuolen moninaisuudesta, henkilö, erityisesti nuori henkilö, joutuu yksin kaivamaan tietoa itsestään ja malleja, joihin samaistua. Normista poikkeavuuden tunne ja yksinäisyys voivat aiheuttaa vakaviakin mielentiloja ja olosuhteita, jotka vaikuttavat ihmisen elämää aikuisenakin.

Nykyään muunsukupuolisuus esiintyy massamediassa jonkin verran enemmän. Tämä näkyvyys ei välttämättä ole positiivi ilmiö. Useimmiten massamediat esittävät muunsukupuolisuutta sensaationa ja antavat sitä vääränlaisen kuvan, niin kuin kyseessä olisi muoti-ilmiö.

Vijlbrief, A., Saharso, S. & Ghorashi, H. (2019, s.101) huomauttavat,  että muunsukupuoliset ihmiset (he puhuvat varsinkin nuorista) elävät ristiriitaisessa “inclusion-exclusion” prosessissa (satenkaaripiireissä ja niiden ulkopuolella), ja vaikka muunsukupuolisuus on saanut viime aikoina enemmän näkyvyyttä, tämä on aiheuttanut samalla lisää stigmaa. Muunsukupuoliuutta stigmatisoidaan/sivutetaan jopa vastarintapiiressä (mm. feministi- ja tai saatenkaaripiireissä). Tämänkaltainen “ei musta-valkoinen” identiteetti herättää kovia tunteita ja välille saattaa kuulla, että muunsukupouoliset ihmiset eivät vain osaa valita puoltaan ja keksivät tuhria identiteettejä saadakseen huomiota kun itse asiassa olisi tärkeämpiäkin ongelmia ja oikeuksia, joita varten taistella.

Toivossa on yhteiskunta, jossa muunsukupuolinen identiteettin olemassaolo tunnistettaisi, jossa sitä ei enää pidettäisi ohimenevänä muotiilmiönä tai turhana keksintönä. Tietoinen ja sensitiivinen sanavalinta voisi vapauttaa muunsukupuolisen identiteetin varjosta ja auttaa rakentamaan vaihtoehtoiset narratiivit binääriyteen.


JOS SINUA KIINNOSTAA LUKEA LISÄÄ AIHEESTA:

LÄHTEET

Ahtola, A., Forsström, T. & Paalanen, T. (2018). Nautinnon aika. Helsinki: Into. (e-book).

Barrett, R. (2014). The emergence of the unmarked: Queer theory, language ideology and formal linguistics. In L. Zimman, J. L. Davis, & J. Rawclaw (Eds.), Queer excursion: Retheorizing binaries in language gender and sexuality (1st ed., pp. 195–123). Oxford, UK: Oxford University Press. 

Bergner, D. (2019). The Struggle of Rejecting the Gender Binary. The New York Times. (04.06.2019).

Butler, J. (2004). Undoing gender. New York: Routledge.

Butler, J. (2006). Gender trouble. New York: Routledge. (Original work published in 1990).

Butler, J. (2011). Bodies that matter: On the discursive limits of ‘sex’. New York: Routledge.

Vijlbrief, A., Saharso, S. & Ghorashi, H. (2019). Transcending the gender binary: Gender non-binary young adults in Amsterdam. Journal of LGBT Youth, 17:1, 89-106.

Papić, Z. (1995). The opposition between nature and culture as the ”natural” definition and interpretation of sexual difference – Levi-Strauss’ projection of the origins of culture as a social contract between men. Women’s Studies Journal. Center for Women’s Studies. Belgrade. 

Salakka, M. (2015). Muunsukupuolisuus. Kaksijakoisen sukupuolen ulkopuolella. Verkko-opinnäytetyö. Turun ammattikorkeakoulu.